Olet täällä

Arjen murusia

Blogi lapsen keliakiasta ja perhe-elämästä
148
Meillä ei tosiaan ole leivottu vehnäjauhoilla vuosikausiin. Kun perheessä on vain yksi ”tavis” eli mieheni, niin hän on tottunut meidän muiden gluteenittomiin leivonnaisiin. Joistakin hän on sanonut tykkäävänsä jopa enemmänkin kuin vehnäjauhoversioista.
 
Kaapissa oli kuitenkin vehnäjauhopussi ja mieheni päätti, että hän tekee siitä pannaria. Olin ajatusta vastaan, koska en halunnut meidän gluteenittomaan keittiöön vehnäjauhopölyä. Sitten ajattelin vielä, että jaksaako hän puhdistaa uunipellit ja muut välineet käytön jälkeen kunnolla. No, lopulta myönnyin tähän vehnäjauhopannarin tekoon. Mä päätin tehdä myös meille keliaakikoille oman pannarin ennen mieheni leipomista. Kaikki meni ihan hyvin ja mussutettiin pannaria hyvällä halulla mansikkahillon kera. Pannukakkua jäi vielä ylimääräiseksi ja loput laitettiin jääkaappiin.
 
Aamulla Julius halusi syödä pannarin palan ennen kouluun lähtöä. En enää yhtään muistanut, että siellä oli sitä vehnäjauhoversiookin toisella lautasella. Siinä syötiin sitten yhdessä ja Julius söi hyvällä ruokahalulla pannarinsa. Vein hänet autolla kouluun ja päivä alkoi mukavasti.
 
 
 
 
Tullessani takaisin kotiin, katsoin jääkaappiin ja kauhukseni näin meidän gluteenittoman pannarin yhä lautasella ja vehnäjauhopannari oli hävinnyt. Voi apua sitä harmitusta, mikä minulle asiasta tuli. Julius on tarkka dieetistään ja tietää kyllä yleensä aina, mitä voi syödä. Mutta kun ei meillä aiemmin oo ollut tällaista tilannetta, että olis ollut myös toista lajia tehtynä. 
 
Viestitin Juliukselle ja kerroin, mikä vahinko oli sattunut. Hän oli itsekin asiasta harmistunut. Ette usko kuinka ottaa päähän tällainen kotona sattunut virhe, kun yleensä kaikki kotioloissa sujuu mallikkaasti ilman ongelmia. Stressin aiheet ovat olleet vain kodin ulkopuolisessa ruokailussa. 
 
Oireita pojalle ei onneksi tullut, mutta se suolinukka…..
 
Tästä eteenpäin meillä laitetaan vehnäjauholeivonnaisten päälle maalarinteipillä iso teksti: ”VEHNÄÄ!”
 
Toivottavasti seuraava tarinani on iloisempaa luettavaa. Ai niin, tämän onnettoman episodin jälkeen meillä on ehditty leipoa jo tosi hyvää gluteenitonta pizzaa. :) Nyt pitäisi alkaa suunnitella vappumunkkien tekoa. Hyvä resepti pitäisi ensin löytää. 
 

Anonymous (ei varmistettu)
169

Teksti Ann-Mari

Lontoo on suosikkikaupunkini. Kävimme Kaisan kanssa kahdestaan Lontoossa viime lokakuussa. Matkan aikana oli tietysti tarkoitus tutustuttaa neiti Lontoon nähtävyyksiin, shoppailumahdollisuuksiin ja herkutella. Ja tytön oma toive oli päästä käymään jalkapalloseura Chelsean kotistadionilla Stamford Bridgella. Kaikki tämä kolmessa päivässä!

Koska kokemuksesta tiesin, että hyvästä säästä kannattaa Lontoossa ottaa kaikki irti, suuntasimme jo saapumispäivänä katselemaan nähtävyyksiä. Silloin ei nimittäin satanut. London Eye on Thamesin varrella, vastapäätä Big Beniä ja Westminsteriä oleva iso maailmanpyörä, josta käsin saa ehdottomasti parhaan käsityksen kaupungin laajuudesta. Siispä suunnistimme ensiksi sinne. Älä anna pitkien jonojen hämätä: maailmanpyörät isot hytit vetävät reippaasti asiakkaita ja jono etenee hyvällä tahdilla. Mekin pääsimme sisään jo vartin jonotuksella. Ja se kannatti, näkymät olivat jälleen huikaisevat, vaikka sää olikin hieman pilvinen.

Toinen suositeltava elämys on risteily Thamesilla. Parissakymmenessä minuutissa pääset vaikka Toweriin ja voit hypätä laivasta pois katsomaan Tower Bridgea ja Towerin vankityrmiä.Takaisin pääset sitten noin puolen tunnin välein taas Westminsteriin palaavilla laivoilla. Matkan aikana kuulet huumorilla sävytettyjä tarinoita Thamesin varrella olevista silloista ja nähtävyyksistä, kuten Shakespearen teatterista ja sotalaiva HMS Belfastista.

Lasten ja teinien mieleen on myös vahakabinetti Madame Tussaud´s, joka kieltämättä olikin hieman muuttunut - positiivisesti - sitten ensikäyntini 80-luvun lopulla. Sieltä löytyvät tunnetut näyttelijät ja popparit, urheilijat ja poliitikot hämmästyttävän aidoiksi muovattuina. Ja olihan siellä tietysti kuninkaallinen perhekin.

Ihan vahakabinetin vieressä on muuten kaikkien salapoliisiromaanien ystävien hyvin tuntema osoite Baker Street 221, Sherlock Holmesin kotitalo.

Stamford Bridgelle ajoimme metrolla reissumme toisen päivänä. Chelsean kauniissa kaupunginosassa sijaitseva jalkapallostadion on kaikkien futareiden mielenkiinnon kohde, mutta jos jalkapallo ei kiinnosta, voi muiden ollessa stadion- ja museokierroksella itse käydä vaikka samalla suunnalla olevassa Hyde Parkissa kävelyllä. Ta ihan vain kävellä ympäri kauniita katuja ja ihastella Chelsean somia taloja ja hyvinhoidettuja puutarhoja. Kaisalle opastettu stadionkierros oli kuulemma reissumme kohokohta, eikä se äidistäkään ollut kyllä yhtään hullumpi kokemus.

Paluumatkalla ajoimme metrolla Knightsbridgeen ja kävimme Harrodsin tavaratalossa ihastelemassa sen kerrassaan upeaa valikoimaa. Parasta oli Food Hall, alakerran ruokaosasto, josta ostimmekin niin tuliaisia kuin itsellemme vähän herkkusuklaata. Hyvin tiesivät myyjät kertoa Godivan osastolla mitkä laadut olivat gluteenittomia.

Ai niin, se herkuttelu tosiaan! Kun paljon käveli ja näki uutta, tuli nälkä myös joskus ihan yllättäen. Olin etukäteen etsinyt sopivia gluteenittomia ruokapaikkoja netistä. Hakusanalla gluten free restaurants london löytyy useita ravintolasuosituksia sisältäviä sivustoja. Laitoin silloin ylös muutaman, kuten hampurilaisia tarjoavan Honest Burgersin. Se sijaitsee Sohossa pikkukadulla nimeltä Meard Street, jota ei kyllä ollut helppo löytää. Katso tarkempi kartta osoitteesta www.honestburgers.com/uk, siltä löytyvät muutkin ketjun ravintolat. Gluteenittomasta sämpylästä joutui maksamaan vähän enemmän kuin tavallisesta, mutta kannatti kyllä. Burgereihin sai valita mieleisensä pihvit ja lisukkeet seinällä olleelta listalta. Todella maukas burgeri ja kiva ruokakokemus muutoinkin!

Ja tältä se näytti käsintehtyjen ranskalaisten kera tarjoiltuna.

Kaisan isosisko oli pari vuotta sitten Lontoossa käydessämme ihastunut japanilaistyylistä ruokaa tarjoavaan Wagamama-ketjuun, joten päätimme Kaisan kanssa käydä katsomassa josko heidän listaltaan löytyisi gluteenitonta ruokaa. Ja löytyi, tosin vaihtoehtoja ei ollut monta. Kaisa söi ramen-annoksen, joka räätälöitiin hänelle gluteenittomaksi. Ja hyvältä maistui!

Lontoossa oli yleensäkin yllättävän helppo löytää gluteenitonta syötävää. Kiitos kuuluu varmaan tällä hetkellä vallalla olevalle gluteenittoman ruoan boomille. Kaikissa käymissämme ravintoloissa keliakia tunnettiin hyvin ja siihen suhtauduttiin asiantuntevasti ja tarkkuudella. Esimerkiksi gluteenitonta pastaa ja pizzaa tarjoavia ravintoloita löysimme ihan sattumalta useita.

Ainoa huono puoli oli se, että kahviloista ei löytynyt gluteenittomia vaihtoehtoja. Joka kadunkulmasta löytyvä kahvilaketju Pret a mangerin valikoimassa ei esimerkiksi ollut mitään gluteenitonta. Mutta kahvilakäynnitkin hoituivat meiltä kahvikissoilta mallikkaasti, kun olin osannut varautua asiaan ja ottanut mukaan gluteenittomia keksejä ja muffinsseja. Sitäkään ei kyllä olisi tarvinnut tehdä: paikallisista Tesco-kaupoista löytyi ihan mallikkaat valikoimat gluteenittomia tuotteita.Kotiin toimme mukanamme esimerkiksi gluteenitonta couscousia!

Tunnisteet: 
Lontooravintolat

Anonymous (ei varmistettu)
32,866

Kävin katsomassa ystäväni kanssa Tampereen työväen teatterin esityksen Vauvasuihku. Teatterikorkeakoulusta valmistuneiden näyttelijöiden Saara Kotkaniemen ja Annika Poijärven hauska ja taitava esitys kertoi, mitä tapahtuu Internetin vauvapalstoilla, kun odottajat ja vauvan juuri saaneet keskustelevat äitiydestä.

Näytelmässä Kotkaniemi ja Poijärvi kysyivät huolestuneena, voiko raskaus mennä kesken, kun odottaja vahingossa saattoi ehkä syödä kaksi ruokalusikallista maksaa, miten kauhean pahasti voi revetä synnytyksessä ja mihin pitää ilmoittaa, kun päättää, että ei imetä. He kysyivät pieniä mietityttäviä asioita, jonkin verran huolestuttavia asioita sekä sellaisia kamalia asioita, joita äidit hysteerisinä kelaavat silloin, kun ovat varmoja, että lapsi on kuolemaisillaan heidän takiaan.

Ja palstamammat, lähiömammat, jopa työttömät mammat neuvoivat täydestä sydämestään. Ymmärtäviä kommentteja ja vertaistukea, mutta myös lisää vettä myllyyn heittäviä provokatiivisia kirjoittajia sekä tietysti heitä, joiden mielestä on aivan oikein, jos kirjoittajan lapsi syntyy ilman kättä. Mitäs söi maksaa, huostaanotto pitäisi tuon äidin lapsille tehdä. Miksi tuollaiset äidit edes lisääntyvät?!

Nauroin ystäväni kanssa koko esityksen ajan vedet silmissä. Heti, kun väliaika alkoi, täyttyi tila innostuneesta puheensorinasta. Tuntui, että koko naisyleisö oli oikein odottanut, samalla toivoen tietysti, ettei näytös ikinä lopu, että saisi kertoa mukana olevalle ystävälleen, että "no siinä minun toisessa synnytyksessähän...", "kerroinkos, että meidän tyttöhän putosi sängystä ja minä...", "meillähän poika ei koskaan..." Äitiys, miten ihana ja kamala asia, josta voi aina syyllistyä ja syyllistää!

Kotimatkalla ajattelin, että vaikka naiset olivat, siis ovat, ihan hulluja ja hysteerisiä äitiyden kiemuroissa, niin miten mahtavaa on, että on vauvapalstat, joissa voi kysyä kaiken todella typeränkin aina limatulpasta alkaen. Keneltä muulta niitä edes kysyisi? Kun itse odotin Matildaa vuonna 2003, ei meillä ollut edes internetyhteyttä kotona. Minä kuulkaa luin tekstitelkkarin keskustelupalstaa, jossa hyvällä tuurilla ehkä joka kymmenes viesti käsitteli odotusta. Se palsta, jossa aina kysyttiin, että paljonko viive, muistatteko?

Joskus rohkaistuin ja näppäilin tekstarin palstalle: "Onko ketään muita odottajia? Mulla l.a. 24.10., rv 14+3." Voi jestas niitä aikoja. Vaan jotenkin se omakin äiti pärjäsi raskausaikansa eikä ollut edes tekstitelkkaria!

Vertaistuki on kuitenkin maailman paras juttu niin monessa asiassa. Itselleni keliakiavanhemmuuden ykköstukiverkko on Facebookin Keliakia-ryhmä. Siellä saa ja pitääkin kysyä juuri ne kaikista typerimmät kysymykset. Olen muun muassa lähettänyt tällaisen viestin ryhmään tammikuussa 2015:

Vääntäkää nyt mulle rautalangasta tää juttu. Eli kun todetaan keliakia, aletaan syödä gluteenitonta. Mikäli oireet eivät helpota, siirrytään luontaisesti gluteenittomaan. Näin ollen esim. oireettomat keliaakikot käyttävät gluteenitonta, eivät luontaisesti gluteenitonta? Kysymykseni on nyt se, että luontaisesti gluteenittomaan siirrytään vain, jos oireet niin vaativat? Normaali gluteeniton ei siis tuhoa suolistoa? Eihän voi kuin tähystyksessä tietää, jatkuuko suolinukan vahingot pelkällä gluteenittomalla?

Vastaus oli, että oikein ymmärsin. Mistäs tuommoistakaan voisi tietää? Ryhmässä olen saanut oppeja muun muassa siitä, että ravintolassa on kysyttävä, miten esimerkiksi annos "Nakit ja ranskalaiset, gluteeniton" valmistetaan. Tämän jälkeen olen tietysti avautunut ryhmässä siitä, että kyseisestä annoksesta kysyessäni vastaus oli äkäinen ja ihmettelevä "No ei meillä ole kuin yksi fritti ja tottakai nakitkin friteerataan!". Ensin tuon huoltoaseman väki ehdotti, että ranskalaiset vaihdetaan muussiin, ja kun kysyin nakkien friteerausta, sain vastauksen rypistetyin kulmakarvoin.

Jos sinulla ei ole keliakiaturvaverkkoa ja keliakia on uusi juttu, on ihan ymmärrettävää, että et ehkä tiedä, että jos ranskalaiset friteerataan samassa rasvassa, jossa on ollut aiemmin tavalliset kananuggetit, ei annos ole enää gluteeniton. Ei vaan ole! On oltava sairaan tarkka, murustakaan gluteenia ei saa koskaan olla. Vertaistuki on paras opettaja.

Ryhmässä olen myös kuullut, että huulirasvassa ja muovailuvahassa voi olla gluteenia. Pääsiäisen aikaan olin kiitollinen, kun yksi jos toinen ryhmäläinen aukoi kieli keskellä suuta prinsessamunien ja Kindereiden kuoria  ja kertoi muille, mitä suklaamunia saa syödä ja mitä ei. Miten ihmeessä voi ennen ostamista tietää, mitä ne sisältävät, jos munien laatikossa ei ole tuoteselostusta? Ei sitä kuorta voi kaupassa avata, tihrustaa mikroskooppisen pientä tekstiä - ja kääriä ruokavalioon sopimaton suklaa takaisin kuoreensa. Myöhemmin onneksi Keliakialiittokin julkaisi listan sallituista pääsiäisherkuista.

Selattuani kirjoituksiani ryhmän sivulta nousi esiin erityisesti kaksi päivitystäni, molemmat helmikuulta 2015. Kumpaankin kirjoitukseeni saamani kannustavat kommentit auttoivat jaksamaan ja oppimaan lisää keliakiasta. Vertaistuki, se nyt vaan on parasta!

3,5-vuotias ABC:n pihassa matkalla päivälliselle: "Jos siellä ei oo mulle mitään syötävää, niin älkää te muutkaan syökö." Mun sydän särkyy. Mistään muusta kuin karkeista ei ole vielä joutunut jäämään ilman, kun muut syövät. Huokaus.

"Noita prinsessakeksejä, äiti, ostetaan!" "Ei me voida ostaa, ne ei ole gluteenittomia." "Ennen mä sain näitä..." Voi miksi nämä g-tuotteet on niin tylsiä paketeistaan?

 


 

 

 


Sivut