Olet täällä

Arjen murusia

Blogi lapsen keliakiasta ja perhe-elämästä
4

Näin vuoden lopulla sitä herkästi pysähtyy miettimään mennyttä vuotta ja tulevia aikoja. Meille vuosi on ollut pysähtymisiä täynnä. On pysähdytty miettimään Esikoisen yksinäisyyttä ja erilaisuuden tunteita. On pysähdytty miettimään Keskimmäisen outoja oireita. On pysähdytty sisäilmaongelmaisen koulurakennuksen vuoksi ja miettimään vastalauseita sen käytölle. On pysähdytty testien äärelle. On pysähdytty diagnoosien äärellä. On pysähdytty miettimään omaa oloaan ja omaa jaksamistaan. On pysähdytty sairastamaan keuhkokuumetta. On pysähdytty sydän syrjällään huolesta toista kohtaan. On pysähdytty nukkumaan. On pysähdytty valuttamaan pari stressiä purkavaa kyyneltä joen varrella tuimana tuivertavassa tuulessa.

Kun pysähtymisiä sattuu olemaan paljon, vakavistakin aiheista, tuntuu, että kaikki aika pysähtymisten välillä on pelkkää ajan kirimistä. Mennään kiireellä. Ollaan kiireisiä. Tehdään kiireellä. Silloin karsitaan niitä pienempiä, mutta tärkeitä pysähtymisiä. On vähemmän pysähdytty katsomaan vain kaunista taivasta. On vähemmän pysähdytty sukulaisilla kylässä. On vähemmän pysähdytty kirjan ääressä. On vähemmän pysähdytty leipomaan. On vähemmän pysähdytty puhumaan toisillemme tai kuuntelemaan toisiamme. Olen vähemmän pysähtynyt kirjoittamaan tänne Suuntaan.

Nuo pienet pysähtymiset ovat todella tärkeitä. On tärkeää pysähtyä hetkeksi puhumaan omasta itsestään, päänsä sisällä kieppuvista ajatuksista ja huolista. On tärkeää pysähtyä lapsen halaukseen. On tärkeää pysähtyä sohvalle katsomaan lapset kainalossa joulukalenteria tai animaatioelokuvaa. On otettava hetki pysähtyä katsomaan komeana möllöttävää superkuuta tai pientä upiaista koivun oksalla. Kumpikin sai minut huokaisemaan ihastuksesta. On ihana pysähtyä onnesta ruokakaupassa, kun löytää jotain valmista ruokaa, mitä ei tarvitse alusta lähtien ihan itse tehdä. Tekee mieli ihan hieman hypähtää siinä kaupan käytävällä, viileän hyllyn edessä, kun löytyy Kuopuksellekin sopivaa pottulaatikkoa. Ehkäpä jopa hypähdinkin... Ehkäpä hypähdin toisenkin kerran ihan vain siitä ilosta, että uskalsin taas hypähtää ilosta.

Suomi täyttää tänään 100 vuotta. Me vietämme täällä itsenäisyyspäivää ihan kotosalla, perheen kesken. Otimme tämän päivän pysähtymiseen. Minnekään ei ole kiire. Huomenna jatkuu taas arki ja kiireet. Tänään on aika kunnioittaa satavuotiasta kotimaatamme ja myös oivallinen hetki pysähtyä.

Itsenäisyyttä on juhlittu myös monissa kouluissa. Meidänkin koululaisemme harjoittelivat ahkerasti ja viime lauantaina se sitten koitti: Suomi 100 -juhlat koululla. Pukeuduttiin juhlavasti ja vedettiin jalkaan ne ärsyttävät sukkahousut. Kammattiin tukkaa ja hieman ehkä jännitettiin. Koululla vanhemmat ja sisarukset pysähtyivät katsomaan ja kuuntelemaan.

Oppilaiden esitykset olivat hienoja. Sain nauraa, hymyillä ja valuttaa ylpeyden kyyneleen. Koulussa oli ihanasti muistettu myös gluteenittomia ruokailijoita. Myös meidän kananmuna-allerginen keliaakikkomme sai ihan oman leivoksen. Se, että vilja-allerginen Kuopuksemmekin sai leivosta maistella, oli jo ihan käsittämättömän mahtavaa! Siksi en kerennytkään kokonaista leivosta kuvaamaan, koska onnellisina kävimme leivostemme kimppuun.

Lapset olivat koulun juhlissa keksineet paljon hyviä asioita Suomesta. Keksikää nyt jokainen jotain hyvää ihan tässä hetkessä. Kyllä, niitä huolia, murheita ja pelkoja riittää varmasti vielä huomennakin, mutta nyt juuri niitä ei ole lupa ajatella. Ole hetki pysähdyksissä. Ole ja huokaise, että vaikka tänään tuntuisikin vaikealta, niin ehkä huomenna asiat ovat hieman paremmin. Ehkäpä huomennakin kaupasta löytyy jokin kiva gluteeniton uutuus. Ehkäpä huomenna kaikki tajuaa kuinka tärkeää on puhdas sisäilma tai gluteeniton ruokavalio keliaakikolle. Ehkäpä huomenna ei tunnu yksinäiseltä. Ehkäpä huomenna allerginen lapsi sietääkin jotain uutta. Ehkäpä huomenna ei tarvitse pysähtyä harmillisista syistä, vaan iloisemmista. Mennään kohti huomista, mutta muistetaan myös pysähtyä! Ihanaa itsenäisyyspäivää teille kaikille!


0

Meillä herkuteltiin isänpäivänä tällä gluteenittomalla maapähkinävoijuustokakulla. Muunsin reseptin gluteenittomaksi K-ruoka-sivuston ohjeesta ja tuunailin sitä vähän muutoinkin. Ja hyvää tuli!

Gluteeniton maapähkinävoijuustokakku

10 annosta

Pohja:

200 g gluteenittomia digestivekeksejä

75 g voita

Täyte:

540 g vaniljatuorejuustoa

3 kananmunaa

1 prk crème fraîchea

2 rkl Maizena-maissitärkkelystä

½ dl sokeria

1½-2 dl maapähkinävoita

Lisäksi:

100 g tummaa suklaata

½ dl murskattuja suolapähkinöitä

Tarjoiluun:

kinuskikastiketta tai kermavaahtoa

 

Hienonna keksit ja sekoita sulatettu voi niiden joukkoon. Painele seos voidellun irtopohjavuoan (halkaisija 18 cm) pohjalle.

Sekoita tuorejuusto, kananmuna ja ranskankerma sekaisin vatkaimella. Lisää maissitärkkelys siivilän läpi joukkoon. Lisää sokeri ja maapähkinävoi ja pyöräytä ainekset sekaisin. 

Kaada seos vuokaan keksimurupohjan päälle ja paista 175-asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Peitä kakun pinta leivinpaperilla 30 minuutin paistamisen jälkeen.

Jätä kakku jäähtymään sammutettuun uuniin noin tunniksi niin, että uuniluukku jää raolleen. Anna kakun vielä jäähtyä ja laita se jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön ajaksi.

Poista kakku vuoasta. Sulata paloiteltu suklaa miedolla lämmöllä kattilassa. Lusikoi sulanut suklaa kakun päälle raidoiksi. Voit tehostaa raitoja vielä lusikanvedoilla. Lisää rouhitut suolapähkinät kakun päälle.

Tarjoa kakun kanssa kinuskikastiketta tai kermavaahtoa.


0

"En edes muista aikaa ennen keliakiaa. Olin 4-vuotias, kun minulla todettiin keliakia. Äiti on kertonut, että en oireillut vatsallani tai muutenkaan ennen diganoosia. Neuvolan 4-vuotistarkastuksessa havaittiin, että kasvuni oli pysähtynyt. Siitä alkoivat tutkimukset.

Ensimmäinen keliakiaan liittyvä muistikuvani on kaverini synttäreiltä. Synttärikakun piti olla gluteeniton, ja niin kaverini äiti varmasti itsekin luuli. Mutta ei se ollut, ja kotiin päästyäni minulle tuli huono olo. Jos syön vahingossa gluteenia sisältävää ruokaa, tulee minulle parin tunnin päästä ruokailusta huono olo ja lopulta oksennan. Onneksi en ole saanut gluteenia vahingossakaan enää moneen vuoteen.

Minua ei ole koskaan kiusattu keliakian takia. Ehkä siksi, että se on ollut kavereillekinin tuttu juttu jo niin monen vuoden ajalta. Uudetkin kaverini ovat ottaneet asian hyvin, sillä keliakia ei enää ole mikään uusi juttu. Siitä on puhuttu koulussakin terveystiedon tunnilla, joten keliakiassa ei ole enää mitään ihmeellistä.

Toki joudun usein vastaamaan kysymyksiin että mitä minä oikein voin syödä? Ihmiset eivät ehkä aina ymmärrä, että vehnäjauhot voi korvata gluteenittomilla jauhoilla. Usein ajatellaan, että en voi syödä ollenkaan esimerkiksi leipää, pastaa tai leivonnaisia. Mutta senkin he ymmärtävät, kun selitän.

Ja se ihmetyttää monia, miten esimerkiksi vehnää voi olla vaikka suklaassa tai irtokarkeissa. Olen oppinut jo hyvin tietämään esimerkiksi ne suklaat tai karkit, joita en voi syödä. Toki tarkistan tarvittaessa tuoteselosteetkin, jos vähääkään epäilen sen sopivuutta minulle.

En koe, että jäisin mistään paitsi keliakian takia. Toki on yksittäisiä tilanteita, kuten kahvila- tai ravintolakäyntejä, joissa saatan joutua valitsemaan jonkin muun leivoksen tai ruoan mitä alunperin olisin halunnut. Ja etelänmatkoilla on ollut ärsyttävää joutua ottamaan ilta toisensa jälkeen aina sitä samaa kanaa tai lihaa, kun olisin halunnut vaikka pastaa. Mutta ne ovat olleet tilanteita, joihin olen tottunut, eikä niistä varsinkaan nyt enää ole minulle mitään suuremman harmin paikkaa ollut. 

Joku saattaa kysyä, että kaipaanko vaikka ruisleivän makua. Miksi kaipaisin, kun minusta esimerkiksi Vuohelan Mini Revityt maistuu ihan ruisleivältä."

Kaisa, 18

 


Sivut